Tämän päiväinen ideani ja se toteutettuna. Eli rakkaalle tyttärelle paita, lintuaplikaatiolla. Nyt täytyy huomauttaa, että tuo aplikaatio on toinen koskaan tekemäni, ensimmäisen tein kaksi päivää sitten puutteellisilla materiaaleilla (ilman tukikangasta) pipoon. Tykkään itse tämän paidan väreistä ja yksinkertaisesta, mutta uniikista ulkonäöstä. Ei taatusti tule toista samanlaista vastaan, sillä kaavakin on omani, tai oikeastaan kolmen eri vaatteen (paita, yöhaalari ja body) kaavoista yhdistelemäni kokonaisuus. Saa nähdä, kauanko tuota joutuu kaapissa jemmaamaan, ennenkun on käyttökokoa. Tein kaavat noin 80cm kokoon, eli periaatteessa seuraavaksi käyttöön tulevaa kokoa. Mutta voi olla, etten malta odottaa ja paita tulee jo piakkoin käyttöön, vaikka sitten hihat rullattuina.
Innostuin aplikoinnista! Pää pursuaa ideoita. Apua, mihinkähän tämä johtaa. Kesävaatteetkin pyörivät jo mielessä ja ideaa sinnekin on. :D
Ja sekään ei tietenkään helpota tätä luovaa hulluutta, että vierailtiin tänään tyttären kanssa Eurokankaassa (auts! loppusumma...) ja lankamaailmassa.
Pitäisiköhän vielä ihan vaan vähän lukittautua ompeluhuoneeseen (huone, jonka mieheni tuntee nimellä työhuone, meidän talossa kun ei kuulema ole ompeluhuoneita).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti