maanantai 21. helmikuuta 2011

Kiireinen viikonloppu ja karhuntyttö sairastaa

Viikonloppu meni jälleen kiireisenä ohi. Tai isimies ja tyttönen viettivät sekä lauantaina, että sunnuntaina laatuaikaa kaksin kotona, äidin ansaitessa leipää pöytään.Tai isimiehen määritelmän mukaan (jota hän on kyllä katunut, kun moisia sammakoita suustaan päästi) "äiti vietti omaa aikaa".

Tänään päästimme isimiehen maailmalle (Engalantiin työmatkalle) ja jäimme tytön kanssa kaksin, tai no kera vahtikaksikkomme tietenkin.


Vahtikaksikko:

 Ja jotta kaikki ei menisi liian putkeen, niin pieni tyttönen on kovin nuhainen. Ja ruoka ei maita oikein. Olenkin tarjonnut sitä, mikä kelpaa, eli päärynää ja banaania, sekä maissinaksuja. Vettä, velliä ja mammaa on myös mennyt. Kyllähän noilla pärjää, kun saa kuitenkin nestettä ja vähän vatsan täytettä. Toivottavasti kuitenkin menisi pian huspois moiset nuhat. Flunssatekemisenä meillä onkin ollut täällä jouten olo ja laiskottelu, ollaan katseltu yhdessä tällaista elokuvaa:


Neela on kovin kiinnostunut kaikista eläinohjelmista ja tänään kaivelin muuttolaatikon pohjilta (hävettää ihan myöntää, että olemme muuttaneet viime elokuussa ja edelleen meillä on laatikoissakin tavaraa, mutta niillä tavaroilla ei vain yksinkertaisesti ole mitään paikkaa vielä). Ihana tarina pingviinien elämästä Etelänavalla. Voittanut joskus Oscar-palkinnonkin parhaana dokumenttielokuvana. Tämä toimi meillä, sekä tyttö että äiti tykkäävät.

Nyt olisi suunnitelmissa alkaa virkkaamaan isoäidin neliöitä, jos saisi aikaan kivan villaviltin Neelalle vaunuihin käytettäväksi. Jospasitä jotakin saisi aikaan, nyt kuitenkin tärkeintä huolehtia Neelan voinnista ja viihtymisestä.

2 kommenttia:

  1. Ikävää, että Neela on kipeänä, toivottavasti menee pian ohi eikä pahene. Onko isillä pitkäkin työmatka?

    VastaaPoista
  2. S tulee torstaina kotiin. Kävimme just Neelan kanssa ruokakauppa ja apteekki täydennysreissun. Kovin pienen pää pilkki koko ajan ostoskärryissä istuessa. Nyt sitten ollaankin kotona siihen saakka, että olo tyttärellä kohenee.

    VastaaPoista