torstai 28. huhtikuuta 2011

Neelan kävelyä videona

Parit perus cabrit

Tytön kesävaatevarasto on aika onnettomalla tolalla ja siihen aloin nyt tekemään täydennystä. Tänään ompelin parit perus cabri shortsit, noin 80cm koossa. Kaavan piirtelin itse omasta päästä. Toiset tein Triteksiltä ostetusta perus oranssista trikoosta, toiset tulivat Sampsukan jämäpaloista ostetusta joustofroteesta. Täytyy käydä kangasostoksilla piakkoin, niin saa tuota kesän housupuolta vielä täydennettyä lisää.








Meillä koettiin viime yönä suuri ihme! Neela nukkui 21.30-8.15 välisen ajan kertaakaan heräämättä! Ei edes syöty siis viime yönä, tähän asti sitäkin puuhaa on harrastettu vielä yhteen kertaan yössä. Nyt on vedellyt vielä ulkona päiväuniaan, täytyy varmaan mennä herättelemään, kun nukkunut kohta jo 3.5h! Liekkö pieni paranemassa, ei ole kipuja enää, niin nukkuu univelkojaan pois.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Neelan kuulumisia

Meillä on sairastettu koko pääsiäinen ja sen jälkeinen aika. Pienellä neidillä on korvatulehdus molemmissa korvissa ja päällä Amosin-antibioottikuuri. Korvatulehduksen lisänä vaivaa kova yskä ja nuha. Hieman voiton puolella ollaan jo kyllä tänään. Viime yö selvittiin ilman Panadol-lisää, mentiin pelkän Pronaxenin (=kipulääke) voimin.

Tänään isimies oli hallilla laittamassa moottoripyörän kesäkuntoon. Katteet haettiin maalarilta ja akku+ muut osat laitettiin paikalleen. Kotona Neela pääsi istuskelemaan pyörän selkään ja sehän olikin mukavaa!





Meillä kävellään kovalla tohinalla. Tosin, tukien. Taaperokärry on jatkuvassa liikkeessä sisällä ja ulkona kävellään rattaista kiinni pitäen. Kävely onnistuu sekä kengät jalassa, että ilman kenkiä. Täytyykin napata kuvaa Neelan kävelypuuhista piakkoin.


Ulkoilmat ovat suosineet meitä, ulkona on sama lämpötila, kuin sisälläkin. Olemmekin flunssaa uhmaten ulkoilleet kotipihalla ja samalla tehneet pihahommia. Muutimme taloomme viime elokuussa, joten pihan laittaminen oman näköiseksi tulee viemään aikaa. Hiljaa hyvä tulee! Myöskin sisällä talossa alkaa uudet tuulet puhaltaa, remontti on polkaistu käytiin ostamalla "ompeluhuoneeseen" kattoon värilakka. Myöskin remonttilaitteita ollaan nyt hankittu. Isimies investoi meille myös painepesurin, joten pian saanee matotkin uuden, puhtaan kuosin.


Pääsiäisen vietimme muuten meidän perheessä melko tylsästi. Isimies ja Neela olivat keskenään kotona, äiti pakersi "kangasrahoja" palkkatyössään. Täytyy kyllä sanoa, että on se vaan ihanaa, kun saa olla vielä pääsääntöisesti kotona ja tehdä töitä vain "virka-aikojen ulkopuolella", lähinnä siis pyhisin ja viikonloppuisin. Eikä edes aina silloinkaan.

Nyt lähden pienen räkänokan viihdytysjoukoiksi!

Norsupaita






Tuollainen on tullut ommeltua joku aika sitten Neelalle, kuvan olin heti ottanut, mutta tänne en ollutkaan muistanut laittaa. Kangas on Sampsukalta, kaava Ottobre 1/-11 ja resorit Triteksiltä.


Nyt täytyisi alkaa tehtailla noistra kivoista kuviokankaiden jämistä jotain kesäksi. T-paitoja ja shortseja varmaan.

Kirppuiluja taasen

Tänään käytiin Neelan kans testaamassa Tampereelta, Hervannasta lastentarvikekirppari, Epelit. Oli kyllä kiva paikka, valoisa ja SIISTI. Hyvää tavaraa, kohtuullisin hinnoin.

Mukaan lähti Neelalle seuraavan koon (86cm) vaatejemmaan housuja, kesäksi sandaalit ja uimapuku.Kyllä kannatti, koko satsi vain 9e.



tiistai 19. huhtikuuta 2011

"Yy-kaa-koo, pingviinit on täällä, joo!"

Tämän illan pikatikkinä syntyi pingviini- applikoitu trikoopipo Neelalle. Kaipasin hiippahuppuisen lintutakin kaveriksi jotain yksinkertaista, lähes musta-valkoista pipoa. Siitä syntyikin idea, että pingviinit on väritykseltään sitä, mitä hain.





Tänään on paistanut ihanasti aurinko. Isimies on TALVIlomalla ja aika kuluu perheenä puuhatessa. Tänään käytiin uimahallissa uimassa ja puuhailtiin pihalla. Puin Neelalle ulos kurahousut jalkaan ja annoin painaa pitkin pihamaata. Kovasti tyttö konttailikin menemään ja nousi tukea vasten milloin minnekin seisoskelemaan. Ja nauru raikasi! Ihana aurinkoinen rakkaani! <3

Täytyisi painostaa hiukan isimiestä, että kasaisi Neelan kiikun pystyyn pihalle. Kiikkuminen on varmaan parasta, mitä Neela tietää olemassa olevankaan, joten olisi mukava päästä rakkaan harrastuksen pariin ihan omalle pihalle.




Aurinkoisia päiviä kaikille!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kärpässienipaita

Viikonloppu on ollut täynnä muita puuhia, kuin ompelua. Äsken kuitenkaan en enää voinut hillitä ja kävin pikatyönä surauttamassa aikaisemmin valmiiksi leikkaamani kärpässienikankaan paidaksi. Vielä tuolla odottaa yhteen paitaan valmiiksi leikatut kankaat, josko sitten ompelisi jo jotain muuta välillä.






Ulkona aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kyllä se kesä sieltä tulee, Jee! Voisi alkaa tarkemmin suunnitella kesävaatteita lisää, ainakin shortseja/capreja Neelan vaatekaappi kaipaa. Kenties myös vielä jotain kivoja hellemekkoja. Täytyy pistää mietintämyssy päähän...

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Puutarhatonttupaita ja kiikkumista

Tänään saapui Fabriinasta tilaamani kangaslähetys, todella hyvää ja erittäin nopeaa palvelua heillä! Tein tilauksen toissa ILTANA ja tänään tosiaan postimies kiikutti kankaat perille. Kiitos Fabriinaan!

Meille ei ikinä tule pihalle puutarhatonttuja. Inhoan niitä! Mutta miksi, oi miksi, rakastuin niihin tuossa kankaan kuosissa? Hassua. Yllättäen, taas syntyi paita. Näitä meillä tarvitaan, koska Neela kasvaa kohisemalla ja entiset vaatteet jää pieniksi ja paitoja meillä pidetään päivittäin, bodyn päällä lämmittämässä (kun enää ei uloskaan tarvitse pukea villavaatteita, niin kerrospukeutumisella saadaan pienelle sopivan lämmin olo). Kaavana se tuttu ja turvallinen Ottobre 1/-11, koossa 80cm.







Meillä on Neelan kanssa uusi harrastus!
Eilen ostettiin Neelalle pyörään turvaistuin  ja pyöräilykypärä. Käytiin heti eilen koelenkki ja yllätys oli suuri, kuinka tuo tyttönen nauttikin kyydistä! Nauraa kätkätti ääneen ja höpötteli omia juttujaan. Kaikki ohitetut koirat täytyy komentaa tottakai, kyydistä kuuluu käskevään sävyyn koirien kohdalla "TÖTÖ!".

Tänään pyöräiltiin kirppikselle ja leikkipuistoon aamulla ennen lounasta. Muita kuvia ei tullut näpsittyä, mutta kännykällä yksi kuva, Neela kiikkumassa. Hauskaa oli!






Nyt valmistaudutaan täällä lähtemään hakemaan Kajaanin mummia meille. On koulutuksessa Tampereella ja tulee nyt viikonlopuksi meille. Ihanaa!


Mulla on niiiiiiin hyvä olo! Ihana kevät!

torstai 14. huhtikuuta 2011

Sukellusvenepaita

Vihdoinkin raskin "tuhota" tätä Sampsukalta tilattua ihanuutta ja leikkelin akuuttiin paitapulaan täydentämään ommeltavaa. Tämä paita on tavallaan Neelan 1v. lahja, sillä kangas on ukin rahoittamaa (eli ukki laittoi äidin tilille rahaa, että ostan jotain kivaa Neelalle. Keinuhirven lisäksi ostelin sit ihania kankaita ja niistä nyt yritän tehdä kivaa päälle pantavaa. Onneksi ukki oli myötämielinen kangastilaukselle.)

Mutta pidemmittä puheitta, laitetaan se kuvakin. :)



Miltä näyttää? Kommentoikaahan rohkeasti!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Pyöräpaita

Eilen illalla isimies ja Neela lähtivät kaksin hiukan shoppailemaan moottoripyörä-juttuja, niin äiti sai ompeluaikaa. Syntyi paita, koossa 80cm, täydentämään akuuttia tarvetta. Päällekin tuo paita pääsi tänään ja ei tässä kyllä kasvunvaraa oikeastaan ole. Eli kovaa käyttöä vaan, ennen kuin jää pieneksi!






Kummitädiltä synttärilahjaksi saatu Fröbelin palikat-dvd on kovaa kamaa meillä. Tyttö tanssii kovasti mukana ja nauraa kätkättää ääneen! :D




Kaavat paitaan on siis Ottobre 1/-11 ja kangas on Triteksiltä. Tykkään noista väreistä paljon, vaikka aluksi hiukan epäilyttikin.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

"Satupaita"

Käytiin tänään 1v neuvolassa ja ilmankos äitistä on alkanut tuntua, että 74cm vaatteet on melko kinttanoita päällä. :D Neelan pituus olikin jo 74.4cm, eli lienee oikeasti aika siirtyä 80cm vaatteisiin. Neuvolassa saatiin myös kaksi rokotetta, joten tänään olikin lyhyet päiväunet. Ilmeisesti pistoskohdat vaivaa pikkuneitiä. Ehdin kuitenkin piirrellä 80cm paidan kaavat, leikata kankaat kahteen paitaan ja ommella yhden paidan. Ompeluinnostus olisi taas hurja, neuvolan jälkeen käytiin hakemassa hiukan kangastäydennystä Triteksiltä. Nyt on ihania Nanson trikoita taas varastossa hiukan lisää. Tosin, niistä tänään ostetuista leikkelinkin jo tänään nuo kaksi paitaa.

Kuvaa tämän päiväiusestä ompeluksesta, nimesin sen satupaidaksi, koska jotenkin minulla tulee tuosta kankaasta mieleen satumaailma.

Sormiruokailua

"Jos ottais aluksi tästä kukkakaalta"



"Nam!"
 


"Sormiruokailu on niin mun juttu"


Pallomekko Neelan päällä


Tällainen ihana ylivaloittunut kuva, mutta hiukan näkee tuota mekon istuvuutta päiväuniltaan heränneen eelan päällä.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Pallomekko








Tämä valmistui jo eilen Neelan päiväunien aikaan, mutta halusin säilyttää eilisen postauksen pelkästään Neelan 1v päivän postauksena. Eli ompelin Neelalle Sampsukalta tilaamastani trikoosta tuollaisen pallomekon. Kaava on omani, hieman muokattu liivimekon kaavani. Kokoluokka noin 74-80cm. Pidetään nyt jo päällä, kera sukkisten ja bodyn, kesällä menee sitten hellemekkona. Istui hienosti päälle ja ihana kuosi! Ihan Neelan värit!

Koitan ottaa illemmalla kuvaa, kun mekko on päällä. On nyt tuolla odottamassa kaapissa silitettynä, illan kekkereitä ajatellen. :)

torstai 7. huhtikuuta 2011

Neela 1v !!!




Meidän pieni rakas on tänään 1v. Eilen juhlittiin tapahtumaa päivää ennakkoon, kera Neelan kavereiden. Mukavaa oli ja kakkukin jopa onnistui. Lisään kuvan kakusta myöhemmin. Neela sai kivoja ja mieluisia lahjoja. Tänään ollaan oltu muskarissa ja vietetty laatuaikaa kotona. Huomenna juhlitaan vielä hiukan, kera isomummin ja Eskon. :)



Lisätääs se eilisen kakun kuva. :)