Lapsilta yhdessä sain mieheni avustuksella hankitun orkidean. Olen erittäin iloinen kaikesta saamastani huomiosta ja lahjuksista. Aamukahvitkin olisin saanut sänkyyn, mutta tylsänä sanoin tulevani mieluummin juomaan kupposen kuumaa ihan pöydän ääreen, yhdessä rakkaan perheeni kanssa. Eihän se kahvi siellä sängyssä yksikseen olisi niin makoisalle edes maistunutkaan (mies ja Neela nauttivat samaan aikaan aamiaista). Kakkuakin sain, koska varmistin asian leipomalla itse itselleni. Hyvää oli tiikerikakku, vaikka itse kehunkin. :)
Lounaan jälkeen pakkasimme retkieväät, kantovälineet ja roppa kaupalla iloista mieltä matkaamme ja lähdimme kohti mummin ja papan kotia. Olimme sopineet, että lähdemme yhdessä porukalla pienelle kevätvaellukselle koko porukalla.
Määränpäänämme oli Pirgitan polun varrella oleva kota. Paikka on ilmeisesti Lempäälän alueella, mutta lähellä Pirkkalan rajaa. Kävelyä tuli parisen kilometriä. Mennessä Neela käveli lähes koko matkan itse, vauvan nauttiessa manduca kyydistä. Takaisin tullessa Neela oli isin selässä manducassa ja vauva Pikku-ruu kantoliinassa äidin rintapuolella. Hyvät oli kantovälineet, Neela nautti reppuselkäkyydistään ja vauva nukkui koko reissun ajan, vaikka kantovälinekin vaihtui "lennossa".
Taukopaikalla Neelalla riitti mukavaa puuhaa. Käpyjen kerääminen ja niiden veteen heitto taisi olla ykköspuuhaa, heti saippuakuplien metsästyksen jälkeen.
Äitienpäivälounas nautittiin tänä vuonna ulkona. Siis kirjaimellisesti ulkona, ei ravintolassa. Saimme aivan valtaman ihanaa nuotiolla pannusa valmistettua possua kermaisessa pipopurikastikkeessa, kera perunaviipaleiden. Sen lisäksi grillattiin vielä makkaraa ja tarjolla oli myös hedelmäsalaattia, kahvia, keksejä ja kakkua. Nam! Kylläpä ulkona nautittu ruoka olikin hyvää!
Äitienpäivään kuului meillä siis yhdessä oloa ja nautiskelua. Onneksi näitä asioita osataan arvostaa myös ihan muulloinkin, kuin äitienpäivänä.
Taisi olla väsyttävä reissu isommalle pienellekin. Kotiin tultaessa takapenkillä näytti nimittäin tältä:
Ihana äitienpäivä sinulla! Oih!
VastaaPoistaIhanaa, että "uskaltauduitte" retkelle kahden lapsen kanssa.