maanantai 10. syyskuuta 2012

Villaa ylle






Kävimme lasten ja Neelan kummitädin, Eevan kanssa Kivat-tehtaanmyymälässä (Tampereella, lähellä Lahdesjärven abc:tä) viime perjantaina. Olin kuullut, että sieltä voi tehdä edullisia, suorastaan halpoja villalöytöjä lapsille. Ja sellaisiahan näin syksyn kylmiin ja tulevan talven varalle tarvitaan. Sellaisia löytöjä myös teimme.

Tuo ylläoleva kokoonpano villaista, eli kaksi silkkivillamyssyä, vauvan silkkuvillatumput, isommat 100% villaa  olevat tumput ja 100% villaa oleva kauluri (kaulaa vasten pehmoista puuvillaa vuori), kaikki yhteensä 18e! En voinut uskoa, kuinka edullisia (!) ja hyviä  löytöjä tein. Täytyy käydä vielä uudestaan, nimittäin villaiset pipot odottavat vielä ostajaansa siellä talvivaatteiden kaveriksi.

Pikaisella silmäyksellä huomasin, että villahaalaritkin tuolta olisi löytynyt edulliseen hintaan. 100% villaa olevat haalarit näytti maksavan 21e(!), mielestäni todella edullista. Muutenkin liikkessä leikkivät kauniit värit asusteissa ja shoppailun himo meinasi vallata. Tein kuitenkin periaatepäätöksen, että ostan nyt vain nuo tarvittavat, kartoitan kotona uudelleen asusteiden tarpeen ja suuntaan tarvittaessa uudestaan ostoksille.

Suosittelen lämpimästi pistäytymistä edullisille villaisille asusteostoksille! (löytyi sieltä kyllä puuvillaisiakin välikautta ajatellen).

1 kommentti: