torstai 26. toukokuuta 2011

Pitkästä aikaa, kaikennäköistä puuhaa ja kohellusta. hiukan myös ompelua

Pitkästä aikaa maltan istua sisällä sen aikaa, että teen pienen blogipäivityksen. Blogia ei ole unohdettu, eikä ole tarkoitus loepttaa tämän pitämistä. Aikaa kirjoittamiseen ei vain ole ollut, kevät on tuonut mukanaan ihanat ulkohommat! Ulkohommien vuoksi en ole juurikaan ehtinyt ompelemaankaan, lähinnä vaippoja olen surruutellut muutamat (ja imuja), ja sitten yhden tunikan ompelin eilen illalla puhdetöinä Neelalle.

 Tarkoitus on käyttää tuota kesällä aikaisemmin ompelemieni lilojen cabrien kanssa.


Eräänä sadepäivänä vierailtiin Neelan ja naapurin pojan&äitinsä kanssa HopLopissa.








Siellä olikin kivaa mennä viipottaa, kun lattiatkin oli pehmustetut, niin ei haitannut, vaikka hiukan muksahteli nurin. Neela liikkuu nykyisin jonkin verran kävellen itse, ottaa huonekaluista ja seinistä tukea. Paljon mennään vielä kyllä kontatenkin. Käveluyttäminen on Neelasta hauskaa ja sitä saisi harrastaa aina.


Ollaan myös grillailtu paljon. Ulkona ruoan laitto on niin mukavaa ja ruoka maistuu jotenkin paremmalle. Ollaan kyllätehty terveellisiä grillailuja, kalaa, kasviksia, possua, sieniä... Ostimme vappuna uuden grillin (Weber- kaasugrillin) ja ollaan oltu erittäin tyytyväisiä. Tämmöisiä herkkuja syntyi äitienpäivänä:




Äiti on myös hiukan koheltanut... Paininut auton oven kanssa. :D







Ja Neela nauttinut autoretkistä aurinkoisessa säässä.





Monenmoista ollaan puuhailtu, tässä pieni anti siitä. Koitan, josko pääsisin hiukan tiheämpään jälleen päivittämään. Mutta nyt ulos aurinkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti