perjantai 27. heinäkuuta 2012

2v:n touhuja












Meillä on alkanut sellainen ikä, että kamera ei olekaan enää niin hauska juttu.  Siksipä en saanut edes kunnon pomppukuvia. No, kuvissa näkyy kuitenkin, että Neelalla on nyt oma trampoliini. Ja se on aika kiva juttu tyttösen mielestä. Myös pieni liukumäki on kovassa käytössä edelleen. Kauan siitä onkin hupia riittänyt tytölle ja pianhan jo Eetukin siinä laskea viilettää.

Meillä on tehty kovasti hampaita viime päivät. Nimittäin molempien lasten taholla. Huoh!
Neelalla on sen vuoksi ollut kova kuumekin ja kiukku on ollut järkyttävä. Eetu on lähinnä kuolannut ja kaivellut suutaan.

Kävin tänään kirppiskierroksen Nokialla yksikseni. Varsin onnistunut reissu. Täytyy kuvata ostokset ja bloggailla nekin, jahka on molemmat kädet käytössä (kirjoitan nyt yhdellä kädellä, Eetu toisessa kädessä.).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti