perjantai 14. lokakuuta 2011

Talvi tulee, oletko valmis?

Meillä ei olla ihan vielä valmiita. Tänään kuitenkin otettiin taas pieni askel kohti onnistunutta talvipukeutumista, kun äiti piiiitkän ompelutauon jälkeen teki kokeiluversion kypärämyssystä. Meidän kaikki viime talviset myssyt on pieniä, joten kypärämyssyjä saa muutamat ommellakin talven käyttöön. Kaavana myssyyn toimi ottobren ilmaiskaava jonkin verran muokattuna (mm. kaulaosaa pidensin melkoisesti, jotta suojaa kaulaakin kunnolla). Onnistunut kokeilu, eli tällä kaavalla tehdään vielä muutamat myssyt sarjatuotannolla.







Turkin matkalta ostimme Neelalle syötävän suloisen villakangastakin, josta ei valitettavasti tähän hätään löydy parempaa kuvaa, kuin pikainen kännykkäräppäys. Kelvatkoot tähän hätään.





Voisin joku päivä kuvailla meidän muunkin talvivarustelun ja esitellä sitä hiukka täällä blogiassa. Varusteluumme kuuluu ainakin 3 toppahaalaria (kaksi vedenpitävää ja yksi perustoppis) ja neljät talvikengät. Lisäksi on tietysti asusteita, joskin niissä on vielä hiukan puutteita, jotka täytyy tässä vielä paikkailla. Etsinnässä on vielä myös toinen siistimpi  (ja lämpimämpi) takki talveksi kauppareissuja varten.

3 kommenttia:

  1. Ihania :) Täytyy itelläkin ommella tytöille tuollaiset kypärämyssyt.

    VastaaPoista
  2. Kypärämyssy vaikuttaa pätevältä :)
    Ja voi vitsit, kun on hieno syystakki!

    VastaaPoista
  3. On todellakin aivan IHANA tuo takki, nam! :)

    VastaaPoista