perjantai 6. tammikuuta 2012
Pitkästä aikaa ompelua
Tämän haalarin ompelu on ollut jo pitkään mielenpäällä. Vihdoinkin sain ryhdyttyä tuumasta toimeen. Kangaskaapin sisältö oli aika niukka tällaista ajatellen ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi punainen collegekangas. Punainen ei kuulu omiin lemppareihini, mutta ruskeilla resoreilla ryhditettynä tuosta sai ihan mukavan kokonaisuuden aikaan. Hiukan joutui käyttämään mielikuvitusta apuna, koska collegea oli aika niukkamittaisesti jäljellä, joten haalarissa on pitkät lahjeresorit (kuvassa resorit on taitettu kahtia, eli kasvuvaraa on muutamat sentit haalarissa).
Haalari on kokoa 86cm ja tosiaan hiukan pidennetyillä lahkeilla. Meillä on menneillään kasvukausi ja housujen puntit uhkaa jäädä lyhyiksi. Eli täytynee tilata lisää kankaita ja alkaa uusimaan housuvarastoa!
(Ps. Keskittynyt mallineito kateselee poseerauksen aikana Helina Keijua dvd:ltä.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onko mallineidillä teekutsut meneillään sohvalla? Ihana tytteli <3
VastaaPoistaJa kivat on haalaritkin! Rento leikkiasu :)
Joo, teekutsut hyvinkin. Joulupukki muisti kummitädin avustuksella tuoda Neelalle pienet astiat lahjaksi ja ne on olleet huippu suosittu juttu nyt leikeissä. Mistä noin pieni voikin osata leikkiä "oikein" (=kattaa astiat, tarjoilla, "juoda ja syödä") tuollaisilla? :)
VastaaPoista